Tässä muutama tältä päivältä otettu kuva. Koirat nauttivat lumesta :)
perjantai 28. joulukuuta 2012
tiistai 25. joulukuuta 2012
perjantai 14. joulukuuta 2012
Treenaukseen iloa ja toimivuutta
Olen jo pidemmän aikaan etsinyt ja miettinyt treeniliivin hankkimista. Ajatus on kuitenkin aina tyssännyt siihen, kun en ole löytänyt mieluista liiviä tai liivi on ollut vähän liian hintava, mitä olen ajatellut perusliivistä maksaa. Nyt kuitenkin sain sen!
Meinaten Hurtan Motivation treeniliivin! Olen vannoutunut Hurtta-fani ja meiltä löytyykin vaikka minkämoista Hurtta-tavaraa. On remmiä, kaulapantaa, namupusseja ja Timiltä löytyy Hurtan kura-puku. Tottakai omistajan ja koiran lookin on oltava yhteinäinen, Hurttaa edustaen! :)
Liivissä paljon erilaisia - ja kokoisia taskuja ja takaa löyty iso tasku isompaakin lelua varten. Muitakin pieniä yksityiskohtia liivistä löytyy ja pienet härpäkkeet liivissä ovat toimivia. On erilaisia koukkuja ja remmejä, joihin voi kiinnittää ihan talustusremmin tai vaikkapa treenilelun. Liiviä sopii käyttää niin vesisateella kuin pakkasessakin, koska se on tuulenpitävä ja vedenkestävä. Nyt vain liivi aktiiviseen käyttöön! :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Kuvia ja kuulumisia
Tänne on tullut talvi! Koirien kanss on ollut oikein mukavaa mennä ulos, kun ei ole tarvinnut stressata sitä ainaista suihkussa käyntiä. Nyt tuli myös sen verran lunta ja pakkasta, että oikeasti voi sanoa talven tulleen. Jade näki nyt kunnolla ensimmäistä kertaa lunta ja neiti oli kyllä ratketa riemusta. Jaatukka oli kuin mikäkin kenguru, kun pomppi ja sukelteli lumessa. Timi taas tapansa mukaan pyöriskeli ja sukelsi lumeen. Kyllä koirista vaan niin hyvin näkee, milloin ne oikeasti nauttii elämästään :)
Ilmottauduimme pentukurssille, mutta kurssi täyttyi niin nopeasti koirakerhon omista jäsenistä, enkä minä pöhkö ollut tajunnut ensin liittyä kerhoon. No mutta eipä se pentukurssi nyt niin mahdottoman tärkeä ole. Menemme sitten kun Jade vähän kasvaa niin normaaleihin kursseihin. Tuosta pentukurssista emme myöskään ihan hirveästi enää hyödy, koska Jade osaa jo perusasioita hyvin ja pystyy tekemään hommia kovankin häiriön alla.
Olemme käyneet viikottain kahdessa pentutapaamisessa, jonka vetäjänä on ollut kouluttaja. Hän on kovasti kehunut Jadea ja tokaisi myös, että "tuo koira pääsee pitkälle". Olemme tehneet myös muutamia esimerkki harjoituksia, jotka kouluttaja on pyytänyt näyttämään muille pentulaisille.
Suunnitelmissa olisi mennä tammikuussa muutamaan epäviralliseen näyttelyyn harjoittelemaan, jonka jälkeen käymme kokeilemssa myös virallisia näyttelyitä. Näyttelykoiraa en tuosta hae, mutta aina uudet häiriötilanteet ja kokemukset ovat hyviä tuolle pikku neidille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)